Lähtötunnelmia ja hellettä

Huh! Onpas ollut vuoristorataiset muutama viikko. Kaikilla on ollut kokeita, palautustöitä, esitelmiä ja puheita. Sen lisäksi on jouduttu jättämään hyvästit niin monille ihanille ihmisille, että tuntuu välillä, että lähteminen täältä on yhtä vaikeaa kuin Suomesta lähteminen. Ei kuitenkaan enää edes viikkoa, kun lentoni lähtee Suomeen ja palaan kaikkien rakkaiden luokse, mahtavaa!

Koulussa on tosiaan ollut melkoisesti hommaa nyt viimeisillä viikoilla. Kaikki kasaantuu luonnollisesti viimeisille viikoille, eikä aikaa jää turhaan löhöilyyn, kun pitää järjestää kaikki kotiinpaluuta varten. Kokeet ja kurssit yleensäkin menivät hyvin, kuten olinkin toivonut, ja näillä näkymine kaikista kursseista on tulossa A, olen enemmän kuin tyytyväinen. Yksi opettaja pyytelikin jäämään Pittsburgiin opettamaan, kun Suomen englanninopetus on melko paljon edistyneempää kuin itse Usassa. :D Jouduin kuitenkin kieltäytymään tarjouksesta, erittäin otettuna silti, koska haluan palata kotiin ja suorittaa koulun kunnolla loppuun. Enkä muutenkaan ole ihan varma haluaisinko opettaa Usalaisessa yliopistossa englantia, kun se ei ole äidinkieleni. Auktoriteetti saattaisi olla hakusessa, kun ei-natiivi 23-vuotias 165cm pituinen likka kävelisi luokan eteen, ja alkaisi opettaa luokkaa, jossa on 200 amerikkalaista, jotka luulevat tietävänsä kaiken kaikesta. jostain syystä pidän enemmän tilanteesta, joka minulla on Suomessa. ;) Kaiken kaikkiaan koulu oli mukava kokemus. Kurssisisällöt eivät mitenkään järkyttävästi rikastuttaneet Suomessa olevia opintojani, mutta kaikista eniten olen saanut irti ihmisistä ja kulttuureista. En ole KOSKAAN ennen tajunnut kuinka hyvin asiat on Suomessa. Opiskelijat maukuvat lisää opintotukea, kun nykyisellä ei saa kivaa kämppää keskustasta, mutta muissa maissa maksetaan maltaita pelkästään koulunkäymisestä, kursseista, lukukausimaksuista, ym. Olen nyt todella tyytyväinen siihen, että asun Suomessa. On niin monta asiaa, jotka ovat hyvin Suomessa ja huonosti muissa maissa. Esim terveydenhuolto, huh mitä tarinoita olenkaan kuullut espanjalaisilta, paragualaisilta, amerikkalaisilta ja saksalaisilta.

Vaikein asia täällä on ollut tähän mennessä ikävä. On ollut ikävä niin kaikkea mahdollista. Joonasta, perhettä ja sukulaisia, kavereita, ilmastoa, kulttuuria, ruokaa, ihan kaikkea. Nyt kuitenkin tuli vielä pahempi nakki eteen, kun piti hyvästellä kaikki ihmiset täällä.Toissaviikolla espanjalaiset tytöt lähtivät takaisin Epsanjaan, mikä oli aivan uskomattoman vaikeaa. Meistä oli tullut neljässä kuukaudessa ihan tajuttoman läheiset ystävät niiden kanssa, asuttiin vielä kymmenen metrin päästä toisistamme. Sinä päivänä, kun he lähtivät, jo aamusta asti oli vaikeaa. He alkoivat pakkaamaan aamulla, ja joka kerta, kun minulla oli jotain asiaa ja menin heidän huoneeseensa, aloin vuotaa silmistäni kuin rikkinäinen pato. Ja tyttöjä kun olemme, kaikki itkivät kun yksi itki, haha. :D Illan päätteeksi menimme syömään ravintolaan, jossa koitin parhaani mukaan pidätellä itkua. Enpä kauhean hyvin onnistunut tavoitteessani, ja lopulta sain noin 10 muuta ihmistä itkemään, ei hyvä. Lopulta he pääsivät lähtemään ja seuraavaksi olikin minun vuoroni. Minulla oli käynyt hyvä tuuri, ettei minulla ollut koeviikolla yhden yhtä koetta. Päätinkin lähteä lomailemaan kahdeksi viimeiseksi viikoksi Miamiin, onhan se yksi haavekaupungeistani. Viimeinen iltani ei ollut yhtä kamalaa itkua, kuin espanjalaisten lähtö, olivathan he kuitenkin parhaat kaverini täällä. Oli kuitenkin hirveän vaikea sanoa hyvästejä ihmisille, kun joillekin joutui vain jättämään hyvästit niin, ettei todennäköisesti ikinä ikinä tulla tapaamaan uudelleen. Niin monta kivaa tyyppiä tuli tavattua, että hetkittäin teki mieli vain jäädä Pittburgiin Miamin sijasta. Enpä olisi sitäkään uskonut. ;)

Matka Miamiin sujui paljon paremmin, kuin matka Suomesta tänne. Lennot olivat ajallaan, ei ikäviä kanssamatkustajia, ei ongelmia. Miamiin tultuani olinkin ihan hurmiossa. Palmuja oli lentokentän parkkipaikalla jo, ja ilma oli lähes tuskaisen kuuma. Hostelikin oli odotettua parempi ja huonekavereina 0n 5 muuta tyttöä. He vaihtuvat aina sitä mukaa, mitä heidän  matkansa loppuu, joten tulee täälläkin tutustuttua uusiin ihmisiin. Olenkin suurimman osan ajasta viettänyt parin huonekaverin kanssa. Ingrid (jota nimen mukaan luulin ruotsalaiseksi heti), joka on Georgiasta vietti täällä vain pari päivää, kun poikaystävää tuli niin ikävä. Elena, joka on Venäjältä, onkin ollut matkakumppanina tämän reilun viikon, mitä olen täällä nyt ollut. Ollaan yhdessä otettu aurinkoa, käyty shoppailemassa, kierrelty Miamia, ja tehty kaikkea mahdollista mitä päähän tulee. Otettiin eilen pedikyyrit, ja saatii jalat näyttämään siisteiltä. Kaiken kävelyn ja suolaveden jälkeen ne olivatkin molemmilla melko kuivat ja huonossa kunnossa.

Sunnuntaina lähteekin lentsikka New Yorkin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin, jonka jälkeen pääsenkin kotiin. Viikonloppuna onkin sitten jo Markon ylppärit, jossa näen varmaan sukua. :) Viimeinen päivitys tulee sitten Suomesta, ja siinä päivittelen miinuksia ja plussia, ynnä muita parhaita hetkiä ja fiiliksiä. Siihen asti aion maata Miami Beachin kuumilla hiekkarannoilla ja ruskettua nätisti ennen Suomen kesää. Mahtavaa on ollut, mutta odottelen kovasti jo kotiinpaluuta! Terveisiä kaikille kaikille kaikille!!!! :)

[Kuvat ei näköjään lataudu tänään, koittelen huomenna uudelleen.]