New York, baby!

(New Yorkin taivaanraja Liberty Islandilta)


Varmaan aika itsestäänselvää, että reissu oli UPEA!! Kahdeksan päivää New Yorkissa ja tuntui, että olimme olleet poissa Pittsburgista kuukausia, niin iso oli kulttuuriero. En edes tiedä mistä aloittaa kirjoittaminen, kun oli niin miljoona asiaa, jotka olivat upeitamahtaviasiistejä.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna, kello 13. Lähtöajaksi oli sovittu 11, mutta pitihän se arvata, ettei Espanjalaiset ja Kyproslaiset saa tulta pyllyn alle, vaikka kyseessä olisi superhieno reissu. kahdeltatoista skypeteltiin vielä vanhempien kanssa ja puolet matkalaukusta oli pakkaamatta. Onneksi olimme varanneet aikaa Kansas Cityssä pyörimiseen, sillä se aika kului täysin tyttöjen odottamiseen. Oman nipottajaluonteeni takia olin itse herännyt aikaisin skypettämään Joonaksen kanssa reiluksi tunniksi ja silti jäi vielä aikaa tehdä vaikka mitä aamulla. Katselin netistä "must-see" nähtävyyksiä nykistä, kun kerran aikaa oli. Enkä jaksanut edes polttaa päreitäni myöhästelijöiden kanssa, koska edessä oli unohtumaton reissu Isoon Omenaan.

Lentoreissut menivät huomattavasti paremmin, kuin Pittsburgiin tullessa kaksi kuukautta sitten. Vieressä ei ollut Puolalaista piereskelijää, en joutunut nukkumaan kentällä yms mukavaa. Lensimme Chicagon kautta Newarkin lentolkentälle, mistä otimme Supershuttlen, joka on hostelien kanssa yhteistyössä, ettei tarvitse maksaa kalliita taksimaksuja. Pääsimme suoraan hostelimme oven eteen, mikä ei sitten vuorostaan ollutkaan yhtä positiivinen ylläri, kuin lentomatka. Jouduimme pari minuuttia miettimään olemmeko oikeassa paikassa, vaikka kuski sanoi, että olemme suoraan hostelimme ovella. Punaisessa tiiliseinässä oli valkoinen rämä ja ruosteinen ovi, joka ei todellakaan houkutellut meitä sisään. Kuitenkin, astuimme sisään hosteliin ja raahasimme portaat ylös matkalaukkumme, jotka jokainen painoivat "vain" 23kg. Respassa intoamme latisti mies, joka haisi samalta kuin Puolalainen kanssamatkustajani 
ekalla lennolla. Eivät kuitenkaan olleet sukua, tämä häiskä nimittäin oli Espanjasta. Eikä muuten 
puhunut melkein yhtään englantia. Saimme kuitenkin maksuhässäkän jälkeen avaimet 
huoneeseemme, ja raahasimme matkalaukkumme toiseen kerrokseen. Oven avauduttua kaikilla 
tipahti suu auki. Ja ei, ei ilosta ja innosta. Edessämme oli noin 2,5mx3m huone, jossa oli likainen 
vihreä kokolattiamatto, joka ei ollut treffannut imurin kanssa sitten viime kesän. Sängyt olivat 
pienet ja pelotavan näköiset kerrossängyt, joissa oli peittojen sijaisina vanhat virkatut viltit, joissa
 oli tarhoja, joita arvuuttelimme aina torakanulosteesta vanhaan räkään. Avasimme vessanoven, 
jossa saimme tervehtiä huonetovereitamme, herra ja rouva torakkaa. Sara alkoi kiljumaan ja
 minä ja Georgia jahtasimme vilkkaita ötököitä kenkiemme kanssa. Ei muuten ollut läheskään niin 
helppoa kuin olettaisi ja Georgia tiesikin kertoa, että torakat ovat nopeimpia ötököitä koko maailmassa.
 Kilpajuoksun jälkeen saimme kuitenkin saatettua torakkapariskunnan ikuisen unen maahan ja 
pääsimme suihkuun. Iloksemme huomasimme jakavan vessan nuorten miesten kanssa, mikä ei kovin 
paljoa tunnelmaa nostanut.  Kun vihdoin pääsimme nukkumaan, huomasimme, ettei hostelin sijainti 
Manhattanilla ollutkaan pelkkää iloa. Lauantai-yö kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Eikä muuten kukaan sen metelin takia. Eikä asiaa parantanut se,
 että metalliset kerrossänkymme alkoivat pitää hirveätä kitinää heti kun liikautti pikkuvarvastaankin. 
Saimme kuitenkin nukuttua muutaman tunnin ja heräsimme uuteen päivään New Yorkissa, how cool is that?

(Georgia erittäin riemuissaan tilavassa huoneessamme)


Ensimmäinen aamupala syötiin Starbucksissa, koska hostel ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta siinä vaiheessa. Tässä vaiheessa huomasimme, että hostelimme sijainti oli todella mahtava; Madison square park, Chrystler Building, ja Iron Flat building olivat ihan vieressä. Empire State Buildingillekin oli huimat 10 korttelia, ei paha. Ensimmäisenä päivänä tapasimme Paulan sedän, joka oli tullut Espanjasta. Kävelimme viidettä avenueta pitkin, ihastelimme rakennuksia, kävimme katsomassa 
Rockefeller Centerin, MoMA'n ja kauppoja. Saran kanssa kävelimme Central Parkiin asti, mutta emme olleet varma oliko se central park, joten jätimme käymisen myöhemmälle, sillä jalkamme jyskyttivät kivusta. Ja takaisin hostelille oli 40korttelia. Illalla seuraamme liittyi Paulan ystävä, Ana, joka myös oli Espanjasta. Kävimme katsomassa Empire State Buildingin ulkoa ja päätimme mennä sisään. Pääsimme ylös ja näkymä oli henkeäsalpaava. Koko New Yorkin valot näkyi sieltä ylhäältä ja kuvia tuli napsittua yhteensä varmaan sata. Sinä iltana tuuli oli ihan mieletön ja välillä pelkäsinkin, että koko rakennus kaatuu tuulen voimasta. Ei ihan realistista, mutta menkääpä itse 87. kerrokseen, missä tuulee niin paljon, ettei eteenpäin meinaa päästä. ;)

(Empire State päivällä)


(New York yöllä Empire Statesta, pahoittelen huonon kuvaajan [minä] taitoja ja läiskiä kameran linssissä)


Seuraavana päivänä, maanantaina 17.3. olikin Saint Patrick's Day, jota juhlitaan Usassa melko isoin menoin. Kaikissa kaupoissa on ollut vihreitä lakkeja ja apilatavaroita myynnissä ystävänpäivästä asti ja Nykissä oli paraati sen päivän kunniaksi. Oli tosi kiva, että satuimme osumaan juuri tuona päivänä sinne, koska en Suomessa olekaan nähnyt paljoa paraateja, jos pesisleirin alkuparaateja ei lasketa. ;) Paraati kestikin kolme tuntia, eikä millään jaksettu katsoa uudestaan ja uudestaan, kun kilttipukuiset miehet soittivat säkkipillejä ja pienen pieniä nokkahuiluja. Olihan se hienoa ensimmäiset 15minuuttia, mutta sen jälkeen se oli vähän been there, done that. Menimme Irkkupubiin, mikä oli niin täyteen ahdettu, ettei mikään Suomen baari vetäisi 
sille vertoja. Olisin tosissani pystynyt nostamaan jalkani ilmaan ja olisin pysynyt paikalla vain sen
 vuoksi,että olin purituksissa ihmisten välissä. Onneksi portsarit heittivät ihmisiä ulos siihen tahtiin, 
että kymmenessä minuutissa oli tilaa hengittää.

(Irkkupubissa, minä ja Ana)


Irkkupubin jälkeen jalkamme huusivat kivusta, joten päätimme ostaa subway-kortin, jolla pääsi matkustelemaan rajattomasti 7 päivää. Eksymättä kertaakaan, otimme kolme eri subwaytä ja löysimme itsemme juuri sieltä, mistä pitikin - China Townista. Ikinä en ole Kiinassa käynyt, mutta voisin hyvin kuvitella sen olevan erittäin samanlainen kuin tuo paikka. Ihan julmetusti ihmisiä joka paikassa, myyntikojuja kadunvarret täynnä ja kiinalaisen ruoan tuoksu sekoittuu pakokaasun löyhkään. China Townista löysimmekin osan tuliaisista, sillä siellä oli hal-paa! Olin päättänyt ostaa itselleni ison punaisen käsilaukun ja maksimihinta olisi 40€ (koska halusin ISON). Kiertelin monia kojuja, joissa vaihtoehtoja oli enemmän kuin ehdin katsoa. Löysin vihdoin haluaman laukun, jonka lähtöhinta oli 70Dollaria (eli noin 45€). Päätin, että koitan tinkimistaitojani. No, lopulta laukku päätyi mukaani "huimalla" hinnalla - $30 (20€). Päätinkin sillä hetkellä, että jos en saa jotain tingittyä, sitä en tarvitse. Paljoa ei lähtenyt mukaan (en tosin lähtenytkään etsimään paljoa tavaroita itselleni), mutta ne, jotka lähtivät olivat tingitty mukavasti puoleen hintaan alkuperäisestä.


(China Townissa, Domingo, Sara, Georgia, Ana ja minä)


Seuraavana päivänä menimme katsomaan vapauden patsasta. Kamerani akku sanoitui irti sillä sekunnilla, kun astuimme jonottamaan lippuja lautalle. Onneksi en ollut yksin matkassa, sillä muilla olivat kamerar mukana ja kuvia näpsittiin koko ajan. Itse patsas oli pienempi, kuin oletin, mutta olihan se silti isoin patsas, mitä olen koskaan nähnyt. Parhaat kuvat tulivat varmaan tältä reissulta, mutta ei itse patsaasta, vaan taivaanrannasta, johon piirtyi New Yorkin pörssialueen rankennuksien rajat. Sieltä juuri onkin tämän päivän kirjoituksen ensimmäinen kuva, joka todennäköisesti lähtee 
tauluksi meidän seinälle, jos meidän perheen komeampi osapuoli siihen antaa hyväksyntänsä. 

(Vapaudenpatsas ja linssilude-pipopää)


Samana päivänä kävimme läpi Financial Districtin, Wall streetin ja Ground Zeron. Melko vaikuttavaa nähdä Ground Zero, kun siellä ei ollut yhtikäs mitään jäljellä perusteiden lisäksi. Varmaan ihan hirmuinen homma purkaa World Trade Center alas. Hirveä kasa rakennusmateriaalia ja kaikkea mahdollista, ei ole helppoa. 

Perjantaina menimme Central Parkiin, se oli kuitenkin yksi nähtävyyksistä, joka oli meidän listamme kärjessä. Kerrankin oli suht aurinkoinen päivä, joten saimme nauttia todella kauniista maisemista. Sieltäkin tuli näpsittyä sellaisia maisemakuvia, että ihan mahtava katsoa niitä näin jälkeenkin päin ja vain ihailla niiden kauneutta. Kävimme katsomassa Liisa Ihmemaassa patsaan (yhden niistä), Yksin kotona 2 elokuvan sillan ja tornin, josta näkyi melkein koko puiston yli. Oli kyllä uskomatonta, miten keskellä ihan superkiireistä kaupunkia olikin yksi kauneimmista luonnon paikoista, mitä olen nähnyt.

(Liisa Ihmemaassa -patsaalla, Georgia, Sara, Paula, minä, Ana. Ja ylhäällä on joku random poika.)

Perjantai-ilta kruunattiin sillä, että menimme musikaaliin. Hinta ei ollut ihan mahdottoman halpa, mutta päätimme, että kun kerran on mahdollisuus nähdä musikaali Bradwaylla, niin pitäähän se käyttää hyväksi. Jätämme vaikka parit kengät ostamatt, että pääsemme katsomaan sen. ;)  Musikaali oli Maija Poppanen, ja oli kyllä menemisen arvoinen. Näyttelijät olivat huippuja, ja vaikka meillä ei ollut yleisön parhaat paikat, olimme kuitenkin niin lähellä, että näimme jokaisen virnistyksen ja jokaisen silmäniskun. Mahtavaa!

(Musikaalissa, minä, Sara, Georgia)


Lauantaina olin tehnyt kaikki ostokseni, joten kun muut menivät shoppailemaan, minä treffasin Katrin kanssa. Ollaan Katrin kanssa asuttu kaksi vuotta kämppiksinä (04-06), ja ollaan tosi hyviä ystäviä, joten oli ihan huippua tavata pitkästä aikaa ja vielä niinkin vaatimattomassa paikassa kuin New York. Menimme katsomaan Natural History museota, mutta suurin osa museosta taisi meiltä mennä ohi, kun olimme niin uppoutuneita juttelemaan kaikista mahdollisista asioista, mitä meille on tapahtunut. Katrikin on nimittäin vaihdossa nyt, North Carolinan isossa kaupungissa, Charlottessa. Vietimme koko päivän yhdessä, käyden museossa, Little Italyssa syömässä, China Townissa shoppailemassa ja Grand Centralissa kahvilla. Oli kyllä yksi parhaimmista päivistä koko reissun aikana, on se kuitenkin eri asia olla jonkun kanssa, jonka tuntee todella hyvin ja kenen seurassa viihtyy niin hyvin, että ollaan asuttu yhdessä pari vuotta.

(Katri innoissaan Little Italyssa)


Sunnuntai-aamuna pitikin jo lähteä kotiinpäin, eikä tunnelma ollutkaan odotettua kamalampi. Aluksi luulimme, että haluaisimme jäädä Nykiin ja viettää siellä koko loppuajan, mutta ei. Kaikki halusivat palata kotiin omaan kitisemättömään sänkyyn ilman torakoita. Nee York oli kuitenkin niin kiireinen kaupunki, etten itse haluaisi ikinä asua siellä. Reissata haluan uudelleen sinne, mutta asumiseen en kykenisi. Hostelin pitäjä höpsö italialaismies oli kyllä paras juttu koko hostelissa. Hän juoksi avaamaan meidän vessan, kun Georgia tukki sen, hän juoksi korjaamaan meidän viemärin, kun suihkun viemäristä tuli vessanpöntön käytetyt vedet tuliaisineen. Kiva mies mutta tuonne hosteliin ei minua kyllä taida saada uudestaan. Ellei makseta ;).
 
(minä, Ana, Lou hostelinpitäjä, Paula, Georia, Sara)


Reissu oli kaikenkaikkiaan unohtumaton. Paluu takaisin Pittsburgiin oli kuitenkin mukava, on täällä selvästi siis ihan kivaa. Reilu kahdeksan viikkoa enää kotiinpaluuseen, aika tuntuu lentävän. Ja vaikka täällä on tosi kivaa, ja suosittelen tätä kaikille, niin täytyy myöntää, että melkoinen koti-ikävä on jo. En ole nähnyt ketään rakasta (paitsi nyt Katrin, ihanaa) yli kahteen kuukauteen, kyllä se vähän syö ihmistä. Ei täällä niin 
kivaa ole, etteikö haluaisi palata Suomeen. Mutta niin kauan, kuin täällä olen, aion nauttia 
olostani ja käyttää kaikki mahdollisuudet hyväksi!