Alkuhuumaa

Kiva lukea kaikkien kommentteja ja tietää, että siellä Suomessakin on kaikki kunnossa. :) Oli tosiaan melkonen matka tänne, mutta täällä on nyt vihdoinkin ollut vähän rauhallisempaa, eikä ole tarvinnut pelätä/itkeä niin paljoa. Matka oli kivan jännittävä ja siitä tosiaan irtosi hyvin juttua, mutta nyt täällä päässä ei tapahdu läheskään niin paljoa, eikä varmasti ole yhtä kiinnostavaa luettavaa. No, onneksi en kuitenkaan nyt koita kirjoittaa menestysromaania, vaan ihan vain kuulumisia kerron. Hope you like it. :)

Pittsburgiin olen nyt tosiaan päässyt asettumaan. Matkalaukut on purettu, peitot ja lakanat hankittu ja koulukin aloitettu. Ensimmäisenä koulupäivänä koin pienen yllätyksen, kun astuin vaihto-oppilaiden infotilaisuuteen. Luulin tulleeni johonkin Delhin mieskerhon aloituskokoukseen, koska luokassa istui 50 intialaismiestä, jotka puhuivat ihan hirveää tahtia omaa kieltään. Hämmennystä ei auttanut yhtään se, että seuraavaksi luokkaan laukkasi noin 50 kiinalaista. Aloin jo epäilemään piilokameravitsiä, kun luokan ovesta asteli seuraavaksi sisään noin 30 ihmistä, kaikki Aasiasta. Missä ihmeessä olin ja mitä ihmettä nämä kaikki muut täällä tekivät? 
Eikö tämän pitänyt olla Amerikka? Pieni helpotuksen huokaus pääsi suustani, kun ensimmäinen 
Eurooppalaiselta näyttävä ihminen tuli luokkaan. Lopulta ohjaajatkin tulivat luokkaan ja aloittivat
tilaisuuden. Aloitimme leikillä, jossa jokainen kirjoitti nimen lappuun, rypisti lapun ja heitti sen ilmaan. 
Jokaisen  piti etsiä joku lappu (jossa ei ollut omaa nimeä), etsiä tämä ihminen ja tutustua häneen.
Löysin yhden mytätyn paperipallon, avasin sen: Mohammed Hagbalaga. Ei mikään helppo homma - 50 Intialaismiestä ja minun silmissäni kaikki näyttivät samalta. Lähdin etsimään tätä Mohammedia, luullen, että edessäni olisi puolituntinen, jossa kyselisin kaikilta Intialaismiehiltä heidän nimeä, joiltain kaksi kertaa, koska en tosiaan erottanut Intialaisia kasvoja toisistaan. Onnekseni minulla oli hyvä tuuri ja ensimmäinen mies, keneltä kysyin nimeä, sattui olemaan juuri kyseinen Mohammed. Mission impossible, and I did it!! 
Alkupäivien infotilisuudet olivat aika tarpeellisia, vaikka jossain vaiheessa tulikin sellainen olo, että meitä pidetään ihan idiootteina sen takia, ettemme ole Usasta. Meille esimerkiksi selitettiin lusta alkaen mikä on Buffet. Kyseltiin kaikilta, ja jokaisessa maassa tiedettiin mikä se on.  Olemme muutenkin jutelleet vaihtareiden kanssa mitä kaikkea tyhmiä meiltä kysytään (yleensä kysyjät ovat Usalaisia). Kun tulin Pittsburgiin, kuski kysyi minulta, että tiedänkö mikä on pizza. Minulta on myös kyselty paljon jääkarhuista, koska National Geographic (Usan Tieteen kuvalehti) oli kirjoittanut artikkelin siitä, miten Suomen jääkarhukanta on pienenemässä, koska meidän jäätiköt on sulamassa. Yksi tyttö kysyi onko meillä enää ollenkaan jääkarhuja. Kun vastasin, että ei, meillä ei ole ollenkaan jääkarhuja, hänen reaktionsa oli vain, että "Voi kamalaa, tilanne on siis niin paha!" No, minulta ei sentään kysellä onko Suomessa taloja, toisin kuin yhdeltä Paragualaiselta tytöltä. Sen jälkeen häneltä kysyttiin, että onko heillä kalterit ikkunoissa, ettei apinat pääse sisään. Jos tämä tyttö tulee kysymään minulta, että onko meillä taloja, en voi ehkä vastustaa kiusausta sanoa, että asun iglussa ja naapurina on jääkarhu. ;)

(kampusaluetta)


(kampusaluetta)


Ruokailu täällä on ihan uskomatonta. Sitä ei meinaa uskoa, ennen kuin näkee. Olin edellisiltä vaihtareilta kuullut, että tämä olisi tälläistä, mutta silti olin lähes shokissa, kun näin omin silmin tämän kaiken. Aloitan vaikka aamupalasta. Yleensä itse syön aamupalaksi leipää, ja kaipailinkin normaalia leipää, kinkkua, salaattia, kurkkua ja tomaattia. Ei mitään merkkiä niistä. Leipää kyllä löytyy, paahtoleipää tai donitsin muotoisia bageleita. Päällisinä on valittavina voi ja sulatettu voi. Hitti täällä aamupalalla on itsepaahdettavat vohvelit. Paras tässä on päälliset, vaihtoehtoina nimittäin on voi, sulatettu voi, maapähkinävoi, tuorejuuston ja voin sekoitus, siirappi, hunaja, mansikkahillo, kirsikkahillo, kermavaahto ja sokeri. Että siitä sitten vaan lätkimään vohvelin päälle mitä haluaa. Selvästi suosituin yhdistelmä on sula voi, siirappi ja sokeri. Itse en ole vohvelien ystävä, ja leivänpäällisten puuttuessa päädyin muroihin. Hirveän nauruhepulin aiheutti muropöydässä seisonut ylläri. Murojen joukossa oli pienen pieniä pyöreitä ruskeita "muroja", jotka olivatkin todellisuudessa pienenpieniä suklaahippuKEKSEJÄ. Maistoimme yhdet "murot" vielä varmistuaksemme asiasta, mutta kyllä, keksejä ne olivat. Huhhuh.
Lounaalla koimme toisen yllätyksen. Tai no, eihän sen olisi pitänyt enää olla yllätys tuollaisen aamupalan jälkeen. Ruokalassa oli tosi kiva ja melko kattava salaattipöytä, jossa oli kaikkea salaattiaineksia. Kun tarkemmin katselimme salaattipöytää, huomasimme, että ainoat ihmiset, jotka sieltä jotain ottivat, olivat vaihtarit. Ennen lämmintä ruokaa oli jälkiruokapöytä: pehmiskone ja kokonainen pieni allas täynnä jäätelökastikkeita, strösseliä, kermavaahtoa, vaahtokarkkeja yms. Sen lisäksi oli vielä mokkapaloja, keksejä, vanukkaita ja hyytelöitä. Lämmintä ruokaa tarjottiin kahdessa eri paikassa, ensimmäisessä oli melko perusruokaa, perunamuusia ja jotain lihakastiketta, kun toisessa oli kiinalaista vihanneswokkia ja riisiä. Ja mitä olisi Usalainen ruokala ilman pizzaa. Viittä erilaista! Ja pisin jono - ei tule varmaan kenellekään enää yllätyksenä - pizzassa. Kaiken kruunasi pizzojen vieressä olevan salaattipöydän päässä kimalteleva kulho. Olinkin ihmetellyt miksi paikalliset ottivat salaattikulhon, mutteivät salaattia. Pizzojen jälkeen salaattikulhot täyttyivät milläs muullakaan kuin sipseillä. Eli joidenkin tarjottimet täyttyivät sipsistä, pizzasta, jäätelöstä ja mokkapaloista. Juomana tietenkin 10 erilaista limua, pirtelöitä, kaakaota ja kahveja. Onneksi ruokalasta kuitenkin löysi hyvin terveellistäkin ruokaa, jos vaan osasi valita oikein. Mutta kyllä täällä saisi helposti itsensä lihotettua 150kiloiseksi. Se ei olekan ollenkaan epänormaalia täällä, ei mene kauaa kävellä kampusalueella, ennenkuin näkee jonkun, joka on sairaalloisesti ylipainoinen. Aion kuitenkin jatkaa tätä parempaa linjaa, koska olen maksanut vain yhden 
lentolipun takaisin Suomeen. ;) 

(kaupan sipsihylly, joka on enemmänkin sipsikäytävä)


Ystäviäkin olen jo saanut. Kämppis saapui sunnuntai-illalla, hän on Kiinalainen ujo tyttö, joka opiskelee täällä koko tutkintonsa (eli 4 vuotta). 4kuukautta tuntuu yhtäkkiä todella lyhyeltä, eikä ikävä tunnukaan niin pahalta, kun vertaa häneen. Paremmat ystävät olen saanut muista uusista vaihtareista. Kun olin hämmentynyt intialaisista, kiinalaisista ja aasialaisista, löysin onnekseni ihmisiä, jotka suostuivat puhumaan myös minulle. Oikeastaan meitä Eurooppalaisia vaihtareita on vain 6: Minä ja Luka olemme Suomesta (tosin Luka on asunut Suomessa vasta 2,5 vuotta, mutta on kiva jutella Suomesta ja verrata Usalaisia tapoja suomalaisiin), Sara ja Paula ovat Espanjasta, Georgia on Kyprokselta ja Sebastian on Saksasta. Emme mitenkään tahallaan etsineet käsiimme vain toisia Eurooppalaisia, mutta muut vaihtarit ovat niin kovin tiiviisti omissa ryhmissään, ja on vaikea yrittää soluttautua mihinkään heidän porukkaan, kun muut puhuvat hirveällä nopeudella Kiinaa, eikä heille tule mieleenkään vaihtaa englanniksi vain yhden suomalaisen takia. Sara, Paula ja Georgia asuukin samassa asuntolassa, ja itseasiassa Sara ja Paula asuvat jopa samassa kerroksessa, vain muutaman oven päässä minusta. Me olemme kuusistaan vitsailleet monista asioista täällä ja tehneet kaikesta mukavan kokemuksen (vaikka täytyy myöntää, että keskiviikon lounaasta ei millään saa mukavaa kokemusta: klimppistä jauhelihakeittoa, jossa oli kilo suolaa). Olimme eilen joidenkin vaihtareiden kanssa katomassa koripallopeliä. Se ei ollut mikään tärkeä ottelu, mutta yleisöä oli ihan uskomattoman paljon. Se on tosi kiva, että kaikki yliopiston joukkueiden pelit (jalkapallo, koripallo, baseball, kaikki) ovat meille ilmaisia. Oli hassu huomata taas miten iso juttu täällä on Gorillas. Se ei siis sittenkään ole pelkkä jalkapallojoukkueen nimi, vaan koko yliopiston yhteinen juttu. Jopa minä olen Gorilla. Täällä joka tunnilla tuleekin esille lause "Once a Gorilla, always a Gorilla!" Ja kaikki yliopiston omat urheilujoukkueet ovat Gorillas -joukkueita. Maskottina kaikille joukkueille toimii tietenkin jättimäinen gorilla nimeltä Gus. Ja joukkueiden kannatus on uskomatonta! Jopa kaksivuotiaalla taaperoilla oli päällään Gorillas t-paidat/hupparit/housut/lenkkarit/lippis tai joku muu esine/vaate. Yliopistolla onkin oma Gorillas-kauppa, jossa myydään kaikkea Gorillas-tavaraa aina kansioista ja vaatteista kahvikuppeihin ja golfpalloihin. 

(Koripallopelistä, ylhäällä Gabriela:Uruguay, Paula:Espanja)
(alhaalla Sara:Espanja, Gus the Gorilla, minä, Georgia:Kypros, Martín: Paraguay)


(Gorillas-kaupasta)


Kurssit aloitin tänään, mutta kerron niistä vähän myöhemmin lisää. Tänään minulla nimittäin oli vain yksi tunti, eikä se anna oikein vielä kunnon kuvaa siitä, minkälaista täällä tulee olemaan opiskelu.
Toivottavasti siellä tulisi vihdoinkin talvi, ettei tarvitsisi vesisateessa olla vielä helmikuussa. Täällä on vain muutama aste lämmintä, tuuli tosin tekee ilman kylmemmän tuntuiseksi, mutta ilma on täällä todella keväinen ja tästä se pitäisi vain lämmetä. 
Kevätterveiset siis sinne Suomeen!