Ikävä kotiin ja uusia ystäviä

Paula, I am sorry I'm writing only in Finnish, but it is easier to understand, since all of my friends and relatives reading this are from Finland. But something in English, so here is today's writings short: I have cried, but also 
had fun, I have nice courses, especially latin dance, we went to the Mooreman's, it's cold and 
that my name is hard for the locals.  :) There you go, Pau.

Kaksi viikkoa takana. Tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että lähdin Suomesta kaksi kuukautta sitten. On ollut tosi sekalaisia tunteita täällä. Oon viihtynyt yllättävän hyvin täällä, vaikka Pittsburg onkin PIENI paikka. Ollaan keksitty kavereiden kanssa kaikkia pikkujuttuja, ja huumorilla selvitään pitkälle. Huomattiin tässä yksi päivä, että meidän nauru varmaan kaikuu koko ruokalassa. Kun kuunneltiin tarkasti, niin muista pääsi vain jutteluääntä, kun meidän porukka taas tuntuu nauravan ihan kokoajan. Hauskoja juttuja on kiva kuunnella.
Mutta on ollut kyllä vaikeitakin päiviä. Viikonloppu oli pitkä, koska maanantaina oli Martin Luther King Jr Day. Sunnuntai-illalla alkoi jo tuntumaan siltä, että voisi sitä jo koulussakin käydä, koska täällä ei tosiaan oli yltiöpäisesti aktiviteetteja, eikä sitä näköjään ikuisesti jaksa shoppaillakaan (who would have thought). Koti-ikävä iski viikonloppuna tosi pahasti ja asiaa pahensi se, että la-su-ma ruokalassa ei ollut hedelmiä, salaatti oli lähes loppu ja ainut lämmin ruoka, jota oli jäljellä oli pizza (lisukkeina joko sipsejä tai ranskalaisia). Teki vain mieli itkeä ja varata paluulippu takaisin Suomeen. Kaikista pahin ehkä oli se, että pahin ikävä iski illalla, enkä silloin voinut skypellä soittaa joko Joonakselle tai äitille ja isille. Koska kello oli Suomessa silloin noin 3-4 aamulla. No, onneksi täällä tosiaan on muitakin samassa tilanteessa, joten kipittelin kolmen oven päähän ja koputtelin espanjalaistyttöjen oveen. Siellä oli sama tilanne (koti-ikävä) päällä, joten haukuimme usalaiset maanrakoseen ja ylistimme omien maidemme ruoat ja aktiviteetit ylimpiin taivaisiin. Ja kyllähän se helpotti. Ja on tosi kiva, kun on muitakin tässä samassa tilanteessa, niin ei tarvitse yksin täällä tihrustella koti-ikäväänsä. Voi mennä vain viereiseen huoneeseen ja alkaa paasaamaan siitä, kuinka idioottimaista on pistää jopa parsakaaliin öljyä.

(viikonloppuna bussissa tulossa WalMartista kotiinpäin)


Piiiiitkän viikonlopun jälkeen pääsimme taas aloittamaan kurssit. Osa uusia, osa jo viime viikolta tuttuja. Itselläni on englannin kirjoituskurssi, puhekurssi, esikouluopetuskurssi, freshmankurssi ja liikuntakursseja muutama. Yhteensä pisteitä tulee 17, mikä on suht paljon usalaisille. Täällä on normaalia ottaa 12pistettä per lukukausi. Se on varmaan Suomessa noin 24opintopistettä. Täällä on kuitenkin se erilaista, että on yläraja sille, kuinka montra kurssia saa ottaa. 21pistettä on ehdoton yläraja. Sitä enempää ei vain saa ottaa. Yksi opettaja sanoi syyksi sen, että koska yliopistot ottavat lukukausimaksuja (noin 6000dollaria per lukukausi, eli 12000USD per vuosi), he haluavat pitää opiskelijoita mahdollisimman kauan täällä. Aika julmaa.
Liikuntajutuistakin täällä saa pisteitä. Aluksi ihmettelin sitä, mutta sitten muistin taas, että täällä tosiaan ihmiset tarvitsee kannustusta liikkumaan. Olinkin tosi positiivisesti yllättynyt, kun monet aerobickurssit olivatkin täynnä. Pääsin kuitenkin latin danceen, kickboxingiin ja bodytoningiin ja zumbaan pääsin sillä ehdolla, että en saa pisteitä siitä (mikä ei todellakaan haittaa, koska saan jo tarvittavat pisteet ilman yhtään liikuntakurssia). Ei siis pitäisi ainakaan tulla ihan hemoläskinä takaisin. Tiukasti kamppailen sitä vastaan ;). Kun meninkin eilen ensimmäiselle latin dance tunnille, huomasin, että eihän siellä ole 
melkein yhtään amerikkalaisia. Luokka täynnä vaihtareita, heh. No, tunti oli kuitenkin ihan kiva 
ja kyllä siellä hiki tuli. Välillä tuli kyllä turhautumisia, kun tuntui, ettei ohjaaja ollut todellakaan 
käynyt mitään kursseja. En nyt ala väittämään, että olen mikään latindancen ammattilaisvetäjä,
 mutta olen kuitenkin jonkin verran käynyt ohjaamiskursseja, että tiedän mikä toimii ja mitä ei 
ainakaan saisi tehdä. Ei nimittäin ollut aasialaistyttöjen mieleen (jotka olivat ensimmäisellä 
aerobictunneilla), että ohjaaja vain vaihtaa liikettä ja olettaa kaikkien pysyvän mukana. Minulla 
kuitenkin oli kivaa ja pysyin suht koht hyvin kaikessa mukana, joten menen uudelleen. 

Viikonloppuna kävimme myös paikallisessa baarissa, jonka nimi on Mooreman's. Oli ihan kiva pubin tyylinen paikka, jossa oli tanssilattia ja suht ookoo musiikkia. Asia, joka todella pisti silmään (tai itseasiassa korvaan) oli paikallisten tapa puhua, tai siis "puhua". Tytöt huutaa kiljuivat vieressä oleville kavereilleen kuin palosireenit. Georgian kanssa aluksi katottiin, että mitä ihmettä, onko ne puolikuuroja, mutta ei - kaikki siellä puhuivat niin. Vaikkei musiikki edes ollut kovalla, se on vain niiden tapa. Ja varsinkin jos näkee jonkun, joka ei ole pitkään aikaan nähnyt. Voi herranjumala sitä huutamisen ja kiljumisen määrää. Meillä on Georgian kanssa tosi samanlainen huumorintaju, joten katsottiin vain toisiamme,
 ja aloimme matkia usalaisia. Huusimme ja kiljuimme kuin mitkäkin idiootit ja vieressä oleva Paula 
pelästyi niin paljon, että meinasi kaatua lattialle. Ilta oli loppujen lopuksi tosi kiva ja tapasin toisen 
vaihtarin myös Suomesta. Ja hän kutsuikin meidät kaikki perjantaina pidettäviin tupareihin. Aika 
kiva, koska täällä ei tosiaan ole liian paljon tekemistä. 

(Mooreman'sissa ylhäällä Florian: saksa, Maria: Paraguay, minä, Thiago: Brasilia, joku randomtyyppi, joka tunki meidän seuraan,ja Mika:Suomi, alhaalla Sara:Espanja ja Georgia:Kypros)


Sää on täällä ollut yllättävä. Ensimmäisenä päivänä, kun tulin tänne, minulle sanottiin, että sää siitä vain lämpenee (3'C). Nyt täällä on kirpeät 8astetta pakkasta ja tuuli on ihan jäätävän kylmä. Ei tätä nyt voi edes
 verrata Suomen paukkupakkasiin, mutta espanjalaistytöt eivät halua mennä ulos, koska "heidät 
aivot jäätyvät". Hauskinta oli ehkä lauantaina kaupasta kotiintulomatka. Noin kilometri matkaa ja
 puolessavälissä Sara ja Paula halusivat juosta, koska oli niin kylmä. Me kaikki pistimme juoksuksi 
sitten ja koitimme juosta ostoskassiemme kanssa. Minulla ei ollut kuin käsilaukussa pari shampoota 
ja saippua, joten tarjouduin kantamaan Paulan ostoskassin. Eiköhän sen kahva revennyt ensimmäisen
 juostun 100m jälkeen. Muutaman metrin päästä samoin kävi Saralle, ja kun Georgia tuli auttamaan,  
hänen kahvansa repesivät. Siinä sitten oltiin kylmässä viimassa keräilemässä ostoksia pitkin katuja 
samalla kun minä ja Georgia nauroimme kyyneleet silmissä sille, etteivät Sara ja Paula pystyneet 
edes muka puhumaan, kun oli niin kylmä. Täytyy kyllä myöntää, että onneksi olen tottunut 
pukeutumaan lämpimästi ja otin mukaan lämpimiä pipoja ja hanskoja, koska täällä on kylmä! Mutta 
positiivista on se, että aurinko paistaa melkein kokoajan. Tiistaina oli ainut päivä, jollon ei paistanut 
ollenkaan, mutta muuten joka päivä on ollut aurinkoista. I like it!

(lähdössä ulos Paula, minä, Maria ja Sara)


Pieniä hankaluuksia täällä on tuottanut minun nimi. Janiina. Se on vain ihan automaattisesti usalaisten suissa /dzanaina/. Kuulostaa afrikkalais-amerikkalais tytön nimeltä. Mutta kivasti monet opettajat kysyy, että mikä on oikea tapa lausua se. Saan sanoa aina muutamaan kertaan, ennen kuin kukaa ymmärtää oikeaa tapaa. Ja silloinkin e on /dzaniina/, eli j lausutaan samalla tapaa kuin esim James nimessä. Iskä sanoikin kivasti, että ne sanoisi sen oikein, jos se olisi kirjoitettu Yaneenah (kokeilkaa vaikka lausua tuo englanniksi, varmasti tulee oikea ääni). Pitää varmaan alkaa käyttää tuota kirjoitustapaa. Yksi opettaja onkin oikein ottanut tehtäväkseen lausua mun nimeni oikein. Joka tunnin alussa se hokee mun nimeä noin 20kertaa. Hän jopa kotjaa muiden oppilaiden lausumista, jos he kutsuvat minua väärin. Hauskin oli tänään, kun lähdin tunnilta, ja hän sanoi vahingossa sen sillä niiden j-äänteellä. Astuin jo luokasta pois ja ehdin kävellä muutaman metrin, kun luokan ovi avautuu, ja sieltä kurkkaa tämä harmaahapsinen miesopettaja huutaen (ääntäen oikein): "I meant Janiina, i'm sorry, JANIINA!". Hän on tosi innostunut ulkomaalaisista ja kyselikin ekalla tunnilla heti, että mitä suomalaisia elokuvia suosittelisin. En osannut sanoa oikein mitään, joten seuraavalla tunnilla hän sanoi, että on ladannut joitain suomalaisia elokuvia ja jonkun suomalaisen ohjaajan tekemän Deep blue sean. Hassua, että joku on tosiaan noin innostunut ulkomaalaisista. Mutta olen otettu, koska muita tuntuu vain kiinnostavan joko se, että onko ne jääkarhut jo kaikki kuolleet tai se, että mitä muita maita Euroopassa onkaan.

Kaiken kaikkiaan, täällä menee hyvin. Tuntuu, että kyllä täällä sen 4kuukautta viihtyy. Olen melko tyytyväinen, etten valinnut vuotta, koska haluaisin isomman paikan, jos olisin kokonaisen vuoden. :)
Miss y'all!