Going to Kansas

Matkalla suureen maailmaan, pieneen paikkaan. :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Jääsateen keskeltä

Uskomattomia lämpötilavaihteluita täällä! Viime viikon alussa oli taas pari päivää melkein hellettä, ja porukka käveli täällä läpsyköisään. Viikonloppuna oli pikkuisen pakkasta ja sunnuntai-maanantai välisenä yönä heräsin ihan järkyttävään ukkoseen ja siihen, että ikkuna melkein kolisi, kun siihen satoi. Ukkosta jatkui melkein koko yön, ja aamulla, kun heräisin koinkin todellisen yllätyksen. Yöllä ei ollutkaan satanut kauheasti vettä, vaan JÄÄTÄ! En oo vastaavaa koskaan nähnyt Suomessa, vaikka melkosia rankkasateita sielläkin on. Täällä kuitenkin mikään ei ollut lumen peitossa, vaan täysin jään sisällä. Jokainen ruohonkorsi oli saanut ympärilleen ihan kunnon kokoisen jääpuikon, mikä näytti ihan superkauniilta! Ja puut, niistä olenkin huokaillut tässä eilisen ja toissapäivän.
 NIIIN kauniita! Joka ikinen pienikin oksa on jääpuikon sisällä, ja tosissaan näyttää, että puiden 
oksat olisi tehty kristallista tai vastaavasta. Harmi vaan, ettei kukaan meistä ole tarpeeksi taidokas 
valokuvaaja, että niistä olisi saanut oikeen kunnon nättiä, hyvää kuvaa.

(jääpensas)


(jäätyneet oksat)


Tunteja täällä on peruttu melko huimalla tahdilla. Sitä en kyllä ihan ymmärrä. Kyllä, kadut on jäisiä ja eilen tosi loskaisia, kun alkoi sulamaan, mutta Suomessa ei ole varmaan koko mun kouluaikanani peruttu tunteja sen takia, että olisi ollut liian kylmä. Välitunneilla ei tarvinnut mennä ulos, jos oli yli 20astetta pakkasta (tai yli 25astetta, en ole varma), mutta en muista kertaakaan jääneeni kotiin sen takia, että olisi ollut liian kylmä. Toisaalta täällä se on ehkä eri asia. Suomessa melkein kaikki kävelee kouluun, täällä ei. Ja voi sitä ruokalamelun määrää, kun kaikki alkoivat juttelemaan siitä, kuinka moni ystävä oli ajanut ojaan loskan/jään takia. Ymmärtäisin ehkä, jos espanjalaisille tapahtuisi niin, kun heillä ei kuitenkaan lunta ole joka vuosi, mutta Pittsburg? Kyllä täällä kuulemma joka vuosi lunta/jäätä tulee, mutta myös joka vuosi hirveän suuri määrä ihmisiä ajaa ojaan lumen tultua. No, toisaalta täällä ajokortin hankkiminen on noin tunnin kestävä prosessi, joten mitä voi odottaa? Not much!

(kampusalueelta)


Asia, joka on ajanut tässä pikkuhiljaa hulluuden partaalle, on kämppis. En tosiaan ole koskaan joutunut jakamaan huonetta kenenkään kanssa, jos ei lasketa mukaan hotellireissuja ja pesisleirejä (silloinkin se on aina ollut vain hauskaa ja jännittävää). Aluksi tämä ehkä oli ihan ok, kiva, että on aina joku, jolle voi höpöttää, jos tulee 
puheripuli. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua tulee realitycheck. Minulle se iski viime viikonloppuna. Tiedän olevani "vähän" nipo siisteys-asioissa ja välillä ärsyttää pienimmätkin asiat (kynä vinossa pöydällä, cd-levyt ei-aakkosjärjestyksessä yms katastrofaalista ;), mutta ne olen koittanut sulkea pois mielestäni 
nämä viimeiset viikot. Kämppis ei ole nimittäin ihan hirveästi siisteyden perään. Sänkyä en 
ole nähnyt pedattuna koko kuukautena (paitsi tietty just sillon, kun otin kuvan), kenkiä lojuu lattialla niin paljon, että ikkunalle pääsy 
on välillä vaikeaa ja roskapusseja saattaa kertyä hänelle 4-5 ennen kuin hän jaksaa raahautua ulos viemään ne. TÄmän vielä periaatteessa kestän, koska 
en vietä täällä huoneessa ihan mahdottoman paljon aikaa, eikä hän kuitenkaan sotke minun 
viikattuja alushousujani ja sukkia. ;) Mutta viikonloppuna kun tulin tänne huoneeseen, iski 
vasten kasvojani IHAN järkyttävän paha haju. Mun mielestäni se oli ihanilmiselvästi pieru. 
Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, mutta minua kuvotti ihan hirveästi, että meidän 
huone haisee pierulta. Tuuletin kolme tuntia meidän huonetta ja suihkin vaikka mitä Gladen
 odeurspraytä tänne ympäri huonetta. Lopulta ajattelin, että kyllä se haju on pakko olla jo haihtunut. 
Paulalla oli jotain asiaa, joten hän tuli huoneeseen ja melkein huusi että mikä täällä haisee. Kiva.
Lopulta kämppis (Penny) tuli huoneeseen, ja kysyimme siltä haistaako se sen hajun. Myönsi, että haistaa, ja että haju on tosi kummalinen, eikä tykkää siitä. Penny osoitti minun PUHTAITA sukkia (jotka oli kuivumassa sängyn päädyssä pyykin 
jälkeen), että ehkä minun sukistani lähtee se outo haju. Meinasin heittää sukat hänen pääälleen ja 
sanoa, että minun likaisetkin sukat haisee paremmalta, kuin tämä pieruhuone. Lopulta hän ymmärsi 
mitä hajua tarkoitin, ja hän sanoi pitävänsä siitä. Lähdin huoneesta melkein kyyneleet silmissä, 
miettien tulevia kuukausia pierun hajuisessa kammiossa. No, kun tulin takaisin muutaman tunnin päästä, haju oli jostain syystä kadonnut ja Penny siivonnut. En tiedä miksi, mutta jostain syystä hänkin kai oli päätynyt siihen, ettei Eau De La Fart ole parhain tuoksu tähän huoneeseen.
Silti aina välillä täällä haiskahtaa kummasti siltä samalta. Tuulettelen nytkin parhaillaan huonetta, koska täällä haisee. Kaipa siihen on totuttava, että hyvän tuoksun eteen on tehtävä töitä. Tai sitten ostan tulpan ja tungen sen tuon pikkuisen kiinalaisen takamukseen. ;)

(Pennyn puoli)


(mun puoli)


Spring Break on tulossa maaliskuun puolessa välissä ja se on tosi iso juttu täällä. LÄhes kaikki oppilaat matkustavat johonkin uuteen osavaltioon, suurin osa Floridaan. Me päätimme nelistään (minä, Paula, Sara ja Georgia) varata matkan New Yorkiin. Lennot ja majoitus on varattu, joten sinne ollaan menossa. Ei tullut maltaitakaan maksamaan, koska Usan sisällä lentäminen ei ole kauhean kallista, ja valitsimme hyvän tuntuisen halvan hostelin, kuitenkin hyvältä alueelta. MANHATTANILTA! :D (ai olenko innoissani, no ehkä vähän!) Tosin viisi tyttöä (Paulan kaveri Espanjasta liittyy seuraamme nykissä) samassa huoneessa ei kuulosta ihan luksuslomalta, mutta hauskaa ainakin tulee olemaan. New York on kuitenkin yksi niistä paikoista, josta olen haaveillut kauan.

(tällä porukalla mennään New Yorkiin)


Bileitä täällä on ollut ja niitä kyllä riittäisi, jos vaan aikaa olisi enemmän. Reilu viikko sitten olimme paragualaisten kanssa yhden tytön luona ja he tekivät omaa ruokaansa. Oli jotain munakkaan tapaista, jossa oli maissia ja sitten härkää grillattuna. Oli hyvää! Ja kaikista kivointa oli seura. On tosi kiva huomata, että on tutustunut ihan supermukaviin ihmisiin, keiden kanssa voi pitää tosi paljon hauskaa.

(Sebastian, Aditi, Martin, minä, Maria, Paula, Jasmin, Georgia, Florian)


Ystävänpäivään ollaan täällä valmistauduttu noin kuukausi! WalMart on ollut täynnä sydäntavaraa jo tammikuusta lähtien, mutta nyt alkaa jokainen yliopiston sähköpostikin olla vain ystävänpäivästä. Me, joilla on poikaystävä/tyttöystävä kotimaassa ei tietysti mitenkään riemuita tästä juhlasta, kun ei päästä viettämään sitä oman rakkaan kanssa, mutta aiotaan ehkä katsoa joku nyyhkyleffa ja haaveilla, että ollaan oman rakkaan kainalossa. Ja ainahan on kortit ja kirjeet ja skype ja muut. Itsellenikin tuli eilen kirje, jonka piilotin heti kaikkien kirjojen alle, etten hypistele sitä rikki. Olen kuitenkin sen verran kärsimätön kaveri, että mielenkiinto voisi viedä voiton, jos se tuossa esillä olisi kokoajan.

Kuukausi ja ylikin jo mennyt täällä lätäkön toisella puolella. Monia hauskoja juttuja on tullut vastaan (esim tänään tunnilla kaikki kyseli opettajalta, että mikä on ilmastonmuutos! Idiots.), enkä kadu tänne lähtöä. Ja jos ei muuta hyvää tästä kery, niin ainakin kavereita Espanjasta, jotka on jo luvanneet tarjota  majoitusta, jos joskus sinne menen.

Nyt pitää kiiruhtaa, koska Latin Dance tunnit alkaa kohta,ja se on viikon ensimmäinen liikunta, jota EI peruttu, HURRAA! :)

6 kommenttia:

  • 15. helmikuuta 2008 klo 8.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hyi yörkköö! Tulppa vaan kiinalaiselle, sanon minä. Ja vähän vois sekin miettiä, se on sentään sun tämän hetkinen kotisi se huone (tai siis tietty teidän molempien), mitä se likaa :D

    Ja täällä ystävänpäivä vilahti ohi noin vain ilman suurempaa suitsutusta, sain ite yhden tekstiviestin ja ostin martille ystävänpäivälahjaksi karkkia kohmeloon :D (sillä oli sitsit keskiviikkona juu see...).

    Minä tulin justiin alkosta allekirjottamasta uutta työsopparia ja tänään mennään iltasella fannin kanssa koirakesteille tutustumaan käpy-hauvaan :D.

    Oli superkiva lukea taas kuulumisia! Ja ooh, oon kadein siitä new yorkin reissusta! Kuulostaa niiiiiin hyvältä :)

     
  • 15. helmikuuta 2008 klo 12.19 , Blogger Castlevillage kirjoitti...

    Tutulta kuulostaa kämppisahdistus. Siis teistä ihanista kaverikämppiksistähän ei ole ollut kuin iloa, mutta vaihtoaikana kyllä oli pinna välil niiiiin kireellä.

    Vanha viisauskin sen osuvasti ilmaisee; Pieru on perseestä.

    -Anna

     
  • 16. helmikuuta 2008 klo 13.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Olis parempi ettei sitä kirjettä oo hirveesti hypistelty ;) Koska se oli määrä avata vasta ystävänpäivänä. Vai että jääsadetta :P On kyllä melkosia luonnonilmiöitä siellä.

    Melkosen kreisin näköstä porukkaa on isoon omenaan lähdössä, mut ehkä parempi niin. Sopeudutte sinne varmasti hyvin :) Ja tolla porukalla 5 samassa huoneessa saattaa tuntuakin pian kovin vähältä.

    Riihimäellä on nyt reilu 10 astetta pakkasta ja tuutor-leirillä oli illalla sen verran vielä enemmän, että meinas räkäkin jäätyä nenään kun oikein imas nenän kautta ilmaa sisään.

    Innolla jään taas odottamaan lisää kuulumisia. Rakastan sinua <3

     
  • 19. helmikuuta 2008 klo 8.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Moi!

    Minä, Heini, tiedän millaista on asua pahanhajuisen kämppiksen kanssa (muistathan Joutsenon Marian). :) Yritä kuitenkin pärjätä. Kiinnitä siihen kämppikseen vaikka wunderbaum. ;)

    Myö muutetaan Kauppakadulle parin viikon päästä, eli jännää täälläkin. Tulethan käymään kesällä!

    New Yorkin matka kuulostaa mahtavalta! Katrikin kuulemma on jossain vaihessa suuntaamassa sinne.

    Mukavia kevätpäiviä!

     
  • 21. helmikuuta 2008 klo 12.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    voi venäjä toi sun kämppiksen puoli näyttää niin multa :´D mut mä en toivonmukaan haise niin pierulta :P

     
  • 25. helmikuuta 2008 klo 14.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Heehehee, repeilin aika hyvin noille kuville kämppiksen puolesta ja sun puolesta...ainakaan siivousrutiineiltas et oo muuttunu pätkääkään. :) Kelaas, jos molemmat olisitte tollasia sikoja, olis aika vaikee liikkua huoneessa suuntaan tai toiseen. Että jatka samaan malliin vaan!

    Ja mä melkein unohdin koko ystävänpäivän. Nooh, kyllä ne hyvät ystävät onneks pysyy ilman korttien lähetystäkin, niinkun neankin kanssa tossa yks päivä puhelimessa todettiin.

    Numskiin ei kuulu mitään maailmaa järisyttävämpää, aika keväinen keli on ja haluisin kesän jo tulevan pikapikaa. Nooh, eipä tässä loppujen lopuksi kauaa mee niin on kesä ja oot takas täällä! Wihii!

    Määki tahtoo Nykkiin, tulee varmasti superhieno reissu. Sit vaan kamerat räiskymään! :D

    Numski ja Krisu kuittaavat tällä erää..miss u.

     

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu