Kaikki viimehetkillä

Enpä olekaan pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, anteeksi. Tuntuu, että mitään ei ole oikein tapahtunut New Yorkin matkan jälkeen, mutta kyllähän sitä löytyy taas kirjoitettavaa varmasti muutama kappale. ;)

Yksi asia, mitä halusin välttämättä tehdä Usassa, oli kiinalaisen ruoan tilaaminen kotiin. Olen aina katsonut amerikkalaisia leffoja ja sarjoja kateellisena siitä, että täällä tulee kiinalainen ruoka sellaisissa kivoissa valkosissa pöniköissä. Suomessa oon pelkästään nähnyt vain styroksisia kebab-laatikoita, missä ei ole yhtään sitä samaa tunnelmaa, mitä Usan pöniköissä. Päätettiinkinn kämppiksen kanssa yksi ilta tilata kiinalaista kotiin. Ruoka oli ihan sairaan hyvää, ja ihan huippuhalpaa, ja kaiken huippuna se tuli tosiaan haaveilemissani pöniköissä. Penny varmaan ihmettelikin, kun ruoka tuli, että mitä minä oikein napsin kuvia jostain ruokapurkeista. :D haha. Minullle se oli kuitenkin taas yksi asia, mitä ei tule Suomessa tehtyä.

(kiinalaiset ruokapönikät)


Muutama viikko sitten viikonlopuksi oli luvattu niin kaunista säätä, että täällä päätettiin pitää futisturnaus (ja siis ihan eurooppalaista futista, ei amerikkalaista). Pitihän sitä sitten oma joukkue kasaan saada, ei sitä kovin usein pääse futisturnaukseen pelailemaan. Olimme ihan surkeita (mikä ei yllättänyt ketään), mutta hauskaa oli. Kaveripojat naureskeli hieman meidän tarkkaan harkituille kuvioille ja strategioille, jotka eivät tulleet ilmi sivustakatsojille jostain syystä. Vaikkemme ihan huippupeliä pistäneetkään pystyyn, niin minun joukkueeni päätti, että meillä ainakin oli kunnon kisahenkeä. Raapaisimme sormiimme kivat kasat mutaa ja sipaisimme meikittömille poskillemme amerikkalaisjalkapallo-tyyliset sotamaalaukset. Saatiin kehuja siitä, että uskallettiin heittäytyä peliin kunnolla mukaan, kun 
usalaiset tyttöjalkapalloilijat kiljuivat täydessä meikissä ja hiukset laitettuina. 

(Cecilia ja minä sotamaskissa pelin jälkeen)


Amerikkalainen jalkapallo on täällä tosiaan ihan sairaan iso juttu, tosi suuri osa yliopistoelämästä pyörii sen ympärillä. Jalkapallokausi on syksyllä, joten meitä harmittikin aika paljon, ettei tulla näkemään 
yhtään futispeliä, vaikka se on niin iso osa tätä paikallista elämää. Gorillas -joukkue kuitenkin piti harjoituspelin, jossa joukkue jakautui kahtia ja pelasi itseään vastaan. Oli tosi kiva nähdä, että miten sitä pelataan, vaikkei ne ihan täysillä taklanneetkaan toisiaan, eihän se ole kannattavaa omaa loukkuettaan loukata. Hölmöin hetki koko pelissä oli se,  kun yksi pelaajista satutti sormensa niin, että verta vuosi koko kädelle. Pelaaja tietysti otettiin pois kentältä ja hoitajat juoksivat paikalle, mutta hänen tilalleen laitettiin hirveä läskimörssäri, kenellä oli käsi KIPSISSÄ! En oikein ymmärtänyt sitä logiikkaa, mutta eipä sitä kai tarviikaan ymmärtää.

(pelin tiimellyksessä)


Hauskaa täällä on ollut huomata se, kuinka hyvä maa Suomi on asua. En olekaan ennen edes tajunnut miettiä, että onko muissa maissa esm opintotukea. Sen vaan ottaa niin itsestäänselvyytenä, koska Suomessa sitä saavat kaikki opiskelijat. Sitten, kun tulee tänne ja kuulee, että melkein joka ikisessä maassa joutuu maksamaan jotain koulunkäynnistä, sitä alkaa arvostaa ilmaista koulutusta. Samoin esim terveydenhuoltoa. Täällä jotkut ei käy hammasläääkärissä, koska siihen ei ole varaa. Itse ostetaan sitten jotain halpoja poppaskonsteja, joilla turruttaa kipua tai lieittää tulehdusta. Ja multa vedettiin kesällä molemmat viisaudenhampaat ylhäältä ja maksoi huimat 8 euroa.
Yksi isoimmista kulttuurieroista, johon olen törmännyt, on tulluyt Saudi-Arabiasta. Meillä yhellä tunnilla piti sieltä maasta ihmiset esitelmää, ja ne pojat kertoi karuja totuuksia heidän maastaan. Heistä yhdellä oli kotona yksi vaimo, ja kesällä, kun tämä poika/mies palaa takaisin Saudi-Arabiaan, hän aikoo hankkia toisen vaimon. Ja yhdellä niistä oli päätetty ennen syntymää, että hän menee naimisiin serkkunsa kanssa. Ja niin hä tulee tekemään kahden vuoden päästä. Hänellä itsellään ei ollut mitään sanavaltaa kenen kanssa hän menee naimisiin ja yksi niistä miehistä oli oikein tosi ylpeä, kun hän sanoi, että hän saa itse valita oman puolisonsa. Ihan järkyttävävää huomata, että kaikissa maissa sekään ei ole itsestääselvyys.
Tästä oli sitten kiva huomata, että itellä on tosiaan se päätösvalta kenestä tykkää ja kenestä ei.

Viime viikonloppuna oli yksi koko reissun kohokohdista; menimme Kansas Cityyn huvipuistoon. Oon tässä suhteessa ihan kuin pieni napero, koska oon tosi innoissani aina huvipuistoissa ja voisin viettää niissä koko päivän. Ja vielä, kun tiedän, että täällä kaikki on isompaa. Siinä olikin sitten jo viikkoa aikaisemmin löysät housuissa, kun menin hölmönä katsomaan youtubesta videoita, jotka oli otettu laitteiden etupenkiltä. HUI. Kun Suomessakin jo pelkään ihan hulluna esim tornadossa, niin kiva kun luin, että tuolla Kansas Cityssä olisi noin kolme kertaa korkeampi ja nopeudeltaan kaksinkertainen laite. Pikkuisen alkoi puntit tutisemaan. Ja voin kertoa, että kun näimme laitteet autosta muutaman kilometrin päästä, niin yhtäkkiä ei enää naurattanutkaan. Korkein vuoristorata oli korkeimmillaan 75metrin korkeudessa, eli korkeammalla kuin Suomen spaceshot (mikä on muuten jo sekin sairaa korkea). Ja sitten kun alas tullaan 120km/h tuntinopeudella, niin siinä ei paljoa naurattanut. Kaikkiin laitteisiin menin kuitenkin, vaikka pahimmmissa melkein itketti kun pelotti niin himpskatisti. Kiljuttua tuli niin paljon, että ääni lähti seuraavaksi päiväksi. 

(korkeimmat vuoristoradat näkyy tässä pieninä, mutta olivat ihan järkyttävän kokoisia)


(Luis, Sarah, minä, Jasmin, Caro, Martin, Sumahia, Evelyn)


(pelokas minä ja innokas korealainen David vuoristojunassa)


(pahimmissa laitteissa oli pelureille oma uloskäynti merkitty hauskasti)



Nyt alkaa jo olla viimeiset hetket käsillä. Kaksi viimeistä viikkoa Pittsburgissa, sitten kaksi viikkoa ihanassa Miamissa, sitten jo kotiin. Toisaalta on tosi haikeat fiilikset, koska täällä on joitain ihmisiä, keitä en tule todennäköisesti ikinä tapaamaan uudelleen. Eurooppalaisten kanssa ollaan jo tehty suunnitelmia tapaamisista, mutta esim Paraguaysta tai Intiasta olevia tyyppejä ei ihan heti pääse moikkaamaan. Miamin reissua odotan tietysti tosi innolla, koska se on yksi mun haavekaupungeista, jonne on "pakko" päästä elämän aikana. Ja nyt pääsen viettämään siellä kaksi viikkoa, ihan luksusta. Uskon kuitenkin, että sielläkin tulee olemaan sekalaiset tunteet. On kuitenkin juuri jättänyt kaikki hyvät kaverit tänne, mutta on innoissaan, että on Miamissa. Sitten siihen vielä se, että odottaa ihan hurjasti kotiinpääsyä. En tiedä mitä niistäkin viikoista tulee. Toivottavasti ainakin mukava rusketus Markon ylppäreihin. Täälläkin on muuten tullut iha  kesä; lämpötila on ollut koko viikon helteen puolella, ja ulkona voi olla t-paidoilla ja hameilla. En onneksi ole palanut, vaikka olenkin kalkkilaiban kapteeni. :)

Piristykseksi vielä esittelen luotettavimmat ystäväni täällä. Tarmo ("Tappi-Tare") on ollut mukanani koko matkan ajan, ja hän käväisi Nykissäkin.  Untamo ("Räppi-Unski") tuli Joonaksen puolitoistavuotispaketista, mitä hypistelin kolme viikkoa, kun sen sai avata vasta meidän puolitoistavuotispäivänä. Nämä kaverit saavat joka ilta iltapusut, jotka sitten lentävät Suomeen kaikkien rakkaitten sydämiin.

(Tare ja Unski)